Perille tulon hässäkkää

On tiistai. Sataa, mistä olen hyvilläni. On helpompi istua koneelle. Mieli ei etsi kaikkeamitävieläpititehdä ja saatamme asettua.

Markku ottaa siestan tosissaan, makuuhuoneesta kuuluu miten syvissä unissa soudetaan. Hengitys ryystää.

 Olen kotonani vasta kun pöydällä on kulho sitruunoita.

Jo on kyselyjä säästä, asunnosta ja anellaan kuvia nähtäväksi. Himpun hankalaa näin alussa, mutta jotain riivin kokoon.

Sunnuntaina lensimme suoralla lennolla Helsingistä Aicanteen reilussa neljässä tunnissa, joka minun osaltani sujui rattoisasti. Lentokoneessa osuu usein kiinnostavia vierustovereita, niin tälläkin kertaa. Markku joutui väliinputoajaksi. Vasemmalla puolella puhuimme me, oikealla kovaan ääneen verkostoiduttiin kahden muun naisen voimin. Eri tekstit korviin vastakkaisilta puolilta, eikä neljään tuntiin mitään käsitystä keskusteluista. Kiltti mies, yritti nukkua.

Otimme kentältä vuokraamamme auton. Tämä vihreä Cactus ei antanut tuntumaa vaihteisiin ollenkaan. Käskin Markun tiskille kysymään neuvoa. "Jalka kytkimelle" sanoi auttamaan tullut mies. Näin käy kun kuusi vuotta ajaa automaattivaihteista autoa. Markun miehuus ei näyttänyt kärsineen kolausta. Alle puolessa tunnissa auto lakkasi murisemasta ja hypähtelemästä. Tässä kytkinkoulussa jäi navigaattori asentamatta. Kartalla oli käyty etukäteen. Meno (n.50km)sujui viittoja lukemalla. Huvitti ylittämämme joen kyltti: Rio Vinalopo.
Lopussa tuli pientä kiertoajelua, mutta ei tosi ongelmaa. Ensikohtaus oikeaan osumisesta oli mäen alla avautuva lilan värinen järvi. Lähellä oltiin.

Kaupat eivät ole auki sunnuntaina Espanjassa. Aamiaistarpeet olivat kaapissa, kiitos isäntämme, mutta leipää ja viiniä pitää olla ensimmäisen päivän päätteeksi. Huoltoasemalla leipä oli lämmintä ja viini hyvää. El Coto on vanha varma valinta. Suloisen lämmin ilta, lintujen viserrys ja lasi hyvää viiniä pitkän päivän jälkeen oli ensimmäinen ilo. Alku on aina pelkkää selviämistä eikä mieli vielä, eikä enää, ole missään.

Keskellä häämöttää limenvihreää. Laukut jaksettiin purkaa vasta toisena päivänä.

Puut on palmuja. Tällä parvekkeella viihtyy.

Blogi jäi kesken tapahtumien vyöryssä. Nyt on jo torstai. Kamppailen yhteistyökyvyttömän ja tosi kipeän polven kanssa. Alkaa vähitellen tuntua paremmalta. Eilen jättimäisessä kauppakeskuksessa silitysrautaa etsimässä tahtoi kesto loppua, vaikka käytin ostoskärryä rollaattorina. Nälkäisinä valitsimme lukuisista ruokapaikoista sen, missä oli runsaasti ihmisiä ja tarjolla paellaa. Minun ravintolakokemukseni Espanjassa eivät ole hyviä, niin kävi jälleen. Komea pannu, jolla kastikkeessa ihan väärää riisiä ja kuivahkoja paloja erilaista lihaa ja meren antimia. Osaan tehdä paellaa. Tämä oli täyttä turistien kusettamista ja kahden hengen pannulla hintaa 24 €. Olin niin äimistynyt etten älynnyt lähettää takaisin keittiöön. Samaa kuraa oli kaikilla muillakin naapuripöydissä. Minulle oli kehuttu ravintoloiden tarjontaa. Tätä paellapaikkaa ei kannata kokeilla. Nimeä en muista. Zeniassa ravintolakerroksessa.

Uusi keittiö on aina alussa tuskainen. Pitää löytää missä mikin on, törmätä ergomia ongelmiin (en ylety taaskaan astioihin),
joutuu opettelemaan sen miten liesi toimii ja sietämään keraamisen lieden hitauden ja paljon muuta.
 Juuri siksi pitää vuokrata aina uusi paikka. Kotona on liian helppoa. Nyt joutuu pää askartamaan tuhatta uutta asiaa. Alkuun ottaa koville, myöhemmin ei tätä vaihetta muistakaan. Taas käy mielessä miten espanjalaisiakin suunittelijoita pitäisi opettaa keittiön suunnittelun järkevistä ja toimivista malleista. Vuosia olen napissut portugalilaisen keittiön flopeista. Kaunishan tämä on, onneksi.

Näyttää espanjalaiselle. Puutarhat ovat kauniita. Naapurit enimmäkseen englantilaisia. Terapeuttista olla nuoremmasta päästä. Täällä näkyy joskus rollaattorikin.

Tänään on helle, jalka voi paremmin ja kotona tehty ruoka oli hyvää.

Maanantaista asti fokus meillä on ollut toisessa maanosassa. Käydään keskusteluja kahdella kielellä, haetaan vaihtoehtoisia ratkaisuja ja soitetaan kolmen maan välillä. Ensin oli kyse siitä miten löydetään hoito sairauteen. Nyt yritetään säästää henki. On vaikea käsittää maailmaa missä ei voi soittaa ambulanssia ovelle ja ajaa sairaalaan. Lääkkeet tiedossa mutta niitä ei saada maahan. Mahtava porukka tekee ihmeitä, mutta miten saada potilas hengissä Suomeen... Pelkäämisestä ei ole apua, pitää vain ajatella järkevästi sen varassa mitä ymmärtää.
Tämmöisen todellisuuden keskellä emme ole olleet kovin selvillä siitä miten hyvä paikka Torrevieja on. Se selviää aikanaan.
Linnut laulaa, kaskaat pitävät metakkaa, näyttää Espanjalta ja pian on opittu talon käyttöohjeet. Nyt jo alkaa tuntua kodille. Rantaan on sauvakävelty. Panssariaita edessä. Vedessä ei kävellä, mutta enimmäkseen se näyttää pinkille.